Agitreenit V-landialla. Kävin ennen omaa koulutsvuoroa ottamassa muutaman ppujottelutreenin (putki + hyppy + kepit) niin että keppien perässä oli makupala-alusta. Laki teki kaksi kertaa aloitusvirheen mutta lopusta se ei lintsannut kertaakaan vaikka se ei ollut hihnassa ja taatusti tiesi makupalojen olevan siellä!

Sitten varsinaiseen treeniin joka oli leieröintitreeni. Putkeen piti irrota kohtuu kaukaa ja aluksi ajattelin että tämähän ei ole meille ongelma. No, itse rynnistin hirmuista vauhtia ja tein sitten äkkipysäyksen.. eihän se näin toimi. Kun hiffasin että mun piti vain kävellä rauhassa eteenpäin ja sanallisilla käskyillä ohjata koiraa, se menikin ihan just sinne minne piti ja sitten kun se oli putkessa, ehdinkin juosta puomin takaa ottamaan sitä vastaan seuraavalle hypylle.

Mutta varsinainen oppimistilanne tuli kun tehtiin omatoimitreeniä: pujottelu, putki ja A. Laitoin A:n alastulolle makupala-alustan ja sinnehän se laki sitten imaisi itsensä kesken pujottelun. Jätin kontaktille pelkän alustan, mutta edelleen pujotteleminen oli mahdotonta kun imu oli niin valtava. Mun oli pakko laittaa koira hihnaan ja estää se pujottelulta karkaaminen, sitten se vaan lopetti kesken. Kun tajusin itse siirtyä toiselle puolen (tähän asti olin ollut samalla puolella kuin se A) Laki alkoikin kiinnittää huomionsa enemmän minuun ja se pujotteli loppuun asti! palkkasin siitä ja tehtiin sama ilman hihnaa, nyt ei ollut mitään ongelmia ja jatkettiin putki ja takaisin sinne A:lle. Laki pysähtyi hienosti alastulolle ja menin sen palkkaamaan. Vielä kerran koko homma, nyt olin siinä puolella missä ensiksikin mutta siitä huolimatta Laki pujotteli vauhdilla loppuun asti ja putki + A esimerkillisesti. Mutta hikihän (tuskan-?) tuossa hommassa ehti ohjaajalle tulla!