Tokokoe Sysmässä, tuomarina Ossi Harjula. Koepaikka oli lämmin ja valoisa urheiluhalli, alustana jotain ylijäämä muovimattoa jossa kyllä tassut pitivät hyvin. Ilokseni Laki ei yhtään kummastellut paikkaa vaan makaili rauhallisena katsomossa.

Paikkamakuuryhmässä Lakin vieruskaverit pysyivät,ja niin pysyi Lakikin. Pysyi niin hyvin ettei sitten meinannut nousta istumaan kun menin viereen... 9.

Ennen omaa vuoroa vähän nostattelin noutokapulaa maasta. Aika epävarmalta tuo tuntui.

Seuraaminen oli aika hyvää joskin lievää epävarmuutta liikkeen ihan alussa ja yhdessä täyskäännöksessä Laki jotenkin "katosi" ja taisi sitten kääntyä kiertämättä minua? 9.

LIikkeestä seisominen muuten hyvä, mutta en uskaltanut mennä ihan koiran viereen ja tuomari sakotti väljästä loppuperusasennosta. 8,5.

Liikkeestä maahanmenossa virhe tuli kun Laki ei noussutkaan istumaan ekalla käskyllä. 8.

Tässä kohti oma olo oli jo melko epävarma, ja luoksetulon tiesin jo epäonnistuvan. laki lähti tulemaan laajalla banaanikaarella (mitä se ei lie tehnyt koskaan?!) eikä tietenkän pysähtynyt kahdellakaan käskyllä - paitsi sitten se pysähtyi n. metrin päähän minusta ja mietti istuisiko vai seisoisiko, ja lopulta kuitenkin istui. Kun sitten annoin sivulle-käskyn se tiivisti eteeni. Tämä liike siis nollille.

Nouto. En osannut ollenkaan arvioida heittoa ja kapula vieri n. 20 metrin päähän, kehän toiseen laitaan. Kapulan vielä vieriessä laki lähti noutamaan, sitten se ilmeisesti tajusi ettei ollutkaan saanut lupaa, maisteli kapulaa ja otti sen päästä kiinni, toi hissukseen ja vielä pudottikin kapulan. Eli nolla tästäkin.

Kauko. Siellä oli ja pysyi, ei aikomustakaan nousta istumaan. 0.

Hyppy meni kuitenkin ihan kohtuullisesti, muistaakseni sivullesiirtyminen jäi tekemättä. 8.

Yleisvaikutelmaksi kiltti keskiarvo 7, ja loppupisteiksi just ja just kolmostulos 101. Pikkuisen parempaa kuitenkin oltiin hakemassa, mutta tokihan nuo viimeaikaiset ongelmat juuri näissä liikkeissä nyt vielä koetilanteessa tuplaantuivat. Sitten olin myös hyvin tietoinen siitä että oma toiminta ei ollut ollenkaan parasta itseäni: typerää varmistelua joka sitten viestittää koiralle epävarmuutta. Vapauttelin Lakia liikkeiden välillä täysin turhaan jne. jne.