Lampaita katsomassa jälleen. Menimme pellolle kun Riva paimensi, ja sehän liikkuu melko vauhdikkaasti :D tästä Laki sai vähän kimmoketta. Ensiksi se vaan katsoi Rivaa ja haukkui tämän perään, mutta sitten se näki myös lampaat ja tuijotti kovinkin tosissaan. Kun Riva sitten lähti pois, Laki pääsi pikkuaitaukseen.

Aluksi se yritti ignoorata lampaat, mutta sitten se rohkaistui ja vähän jo kaarsi niiden ympäri. Välillä piti kyllä popsia lampaankakkaa... Kuitenkin sillä oli jo jonkinlainen ajatus hommasta eikä me sitten kauhean kauaa juoksutettu, ettei tule turhauma. Ensi viikolla jatketaan!

Kun lähdettiin pellolta pois, purkautui lampaista aiheutunut henkinen kuormitus hillittömänä repimisenä. Laki repi mun takin hihaa ja ote alkoi olla sen verran syvä, että oli pakko ensin ottaa käsi pois hihasta ja kun se sitten tikkasi mua selkäläskeihinkin, otin koko takin pois päältä. Sitten oli vaikeuksia kävellä eteenpäin kun koira veti toiseen suuntaan, en viitsinyt kuitenkaan antaa takkiani lampaankakassa tallottavaksi... Onneksi kangas oli lujaa eikä taskuissa ollut mitään :D