MP:n vetämät treenit. Rata oli hyppis, enkä alkanut erikseenkään jauhamaan kontakteja. Lakihan on vielä kovin keskenkuntoinen joten treenit pyritään pitämään fyysisesti helppoina ja keskitytään olennaiseen. Hypyt pidettiin vielä matalampina, 50 sentissä.

Ekalla yrittämällä menin ottamaan kolmoshypyltä Lakin valssilla vastaan, sillä seurauksella että se väistäessään edessään pönöttävää minua, ajautui putken väärään päähän. Sitten kun se tuli putkesta ulos se kävi hyppäämässä pituuden takaisinpäin... Kun sain sen lopulta mukaani, putken ulkopuolella oleville hypyille, se jäi selkäni taakse ja jotenkin livahti putken toiselle puolen ja putkeen. Hohhoijjaa... sitten pujottelulle menossa olin aikeissa ottaa sen käteen ja sylkkärillä lähettää sen pujotteluun jotta itse pääsen keppien ja putken väliin. No, käteenotto jäi vajaaksi ja Laki ajautui tokaväliin. Sitten muurin jälkeisen taakseviennin jälkeisen haltuunoton ollessa myöhässä ja liian pitkä, Laki ajautui pujottelulle. Kun sain sen sieltä mukaan loppurata menikin ihan ok joskin ihan viimeiselle pujottelulleviennillä se singahti kohti radan reunalla puomia harjoitellutta Pikkistä kohti.

Murheita siis kerrakseen. Sovimme Mimmun kanssa että otan kolmoshypyn väljemmästi ja hyödynnän sitä että Laki osaa käskystä irrota hypylle. Sitten 5-7 hypyillä en jätä sitä niin kauas taakse, kepeille vien ottaen paremmin koiran käteen ennen vapautusta. 11-hypyn jälkeisen "indokiinalaiskäännöksen" teen nopeammin ja tarkemmin ja loppuhan onkin selvää pässinlihaa.

Ja näin tehtiin. Toisella kierroksella ei tullut yhtään virhettä ja kaarteetkin saatiin pidettyä mukavan tiukkoina vauhdin silti pysyessä hyvänä! Ainoa kauneusvirhe oli tuossa 11-hypyllä jonka jälkeen Laki edelleen suunnisti kohti pujottelua mutta ei sitten kuitenkaan sinne karannut. Käännöstekniikka oli mulle uusi eikä Lakikaan sitä kovin hyvin vielä lukenut joten eihän tässä muuta kuin harjoittelemaan moista. Eli siis, vipattuani koiran hypyn taakse otan sen sieltä vastaan persjätöllä. Helppoa näin teoriassa...