Ittekseni tottistelemassa Haapaniemen kentällä, illalla pimeässä joskin kentällähän on hyvät valot.

Alkuun kosketusalustaa ruutumerkkien keskellä, tässä kohden kyllä pimeys ja/tai keinovalot tekivät Lakille tepposet, se ei meinannut millään löytää alustaa käytyään hakemassa palkkaa mun luota vaan joutui nuuhkimaan ja etsimään, vähän turhautuikin ja tarjosi välillä kaikkea muuta.

Istuminen - painottaen taas istumisessa pysymistä - sujui aika hyvin, nyt pitäisi varmaankin keskittyä siihen istumisen nopeuteen ja käsiavun poistamiseen. Maahanmenoja nyt sekä nopeita maahan menoja että maassa pysymistä. Maassa pysyminen on paljon vaikeampaa kuin istumisessa pysyminen, en pysty juurikaan liikkumaan, hyvä että saan vartaloni suoristaa. Istumisessa saan jo kääntyä selin ja ottaa sivuasekeleita, tosin onhan siihen paljon helpompi palkata kun ei tarvitse kumartua erikseen.

Seuraamien oli taas sitä toivotonta räpellystä. Todellakin tuntui että mennään vaan takapakkia ja lujaa, niinpä otin radikaalisti ihan erilaisen lähestymistavan harjoitteluun: muutin omaa käytöstäni niin, että jos Lakin mielenkiinto hetkeksikään herpaantui, lähdin reippaasti "karkuun" ja vastaavasti jos se tuli hyvin mukana, kehuin sitä reippaasti ja lirkuttelin ja kaikkea sellaista. Yllättäen se tuntui toimivan! Laki innostui silminnähden ja se seurasi ilman että mun piti koko ajan hinata sitä makupalalla eteenpäin. Olin tästä kyllä hivenen hämmentynyt.... mutta pääasia oli se, että treenaaminen alkoi taas tuntua kivalta eikä tylsältä ja väkinäiseltä puurtamiselta. Tuskin maltoin lopettaa!

Pisteenä Iin päälle Laki innostui lopuksi leikkimäänkin, jopa kolmella eri lelulla.