Askon kanssa ulkoillessa otin seuraamista oikein urakalla. Toisaalta halusin kokeilla miten Laki suhtautuu tällaiseen pitkään yksitoikkoiseen treeniin, toisaalta halusin myös seurauttaa sitä erilaisissa tilanteissa kuten autojen ajaessa ohi ja toisten koirine haukkuessa aidan takana. Kyllähän Lakin työskentelystä puuttui se paras terä, mutta ei se kuitenkaan mennyt laiskaksi tai alkanut keksimään omiaan. Tietenkään sen keskittymiskyky ei vielä riitä tällaiseen pitkään treeniin mutta sitkeästi se aina aloitti uuden pätkän kun edellisestä palkan oli saanut. Ahne sika siis :D

Lopussa olin vielä ottamassa jättöliikkeitä. liikkeestä istumiseen tarvitsi nyt taas sekä taka-askeleen että käsimerkin, en sitten ottanut montaa koska arvelin että tilanne ei ollut paras mahdollinen. Paikalla makuuta kuitenkin otin pari pientä pätkää, seisoin itse selin n. puolentoista metrin päässä, tämä meni loistavasti.

Kaiken jälkeen leikittiin ensin Toten Hoseilla, Laki tykkää kyllä vetää ja taistella näistä mutta heti kun annoin sen voittaa ja irroitin, Lakikin irroitti. Kuitenkin kun kokeilin sitten leikkiä puukalikalla, sitä Laki tulee tarjoamaan mulle uutta leikkiä varten tosi aktiivisesti, jopa mua vasten hyppien. Outoa!