MM:n kanssa jälkitreeniä Saviolla. Tehtiin siis toisillemme jäljet. Lakin jälki oli sillä "helpommalla" puolella, minä tallasin Rivalle vasempaan haaraan jäljen. Lakilla oli 6 esinettä (puolet puukapuloita) ja mittaa n. kilometri. Jäljen nosto tiensuuntaisesti metsän puolelta. Reilun tunnin jälki ehti vanheta.

Jäljen nostossa Laki punki kohti tietä ja välillä kääntyili minua vastaan. Sitten kun se tuli jäljen kohdalle se kyllä lähti sitä myöten heti ihan erilaisella asenteella eli ei tarvinnut epäillä menikö se jälki siitä vai ei.

Kun en itse ollut tehnyt jälkeä en tietenkän voi sanoa miten tarkkaan Laki jäljesti mutta niin pitkälle kuin MM tuli meidän perässä, tämän kertoman mukaan pysyttiin ihan kohtuu tarkasti jäljen päällä, ja kaikki esineetkin nousivat. Loppujälki menikin sitten hirmuisessa ryteikössä hakkuuaukealla, sinne MM ei enää tullutkaan perässä enkä yhtään ihmetellyt miksi... kerran upposin suohon molemmin jaloin polvia myöten ja useamman kerran potkin sääreni juurakoihin ja kantoihin, kerran lensin turavlleni ryteikköön kun jalka juuttui johonkin risukasaan. Kuitenkin täälläkin Laki piti jäljestä huolta; toisinaan näinkin jäljentekijän kengänjälkiä ja tiesin että oikealla suunnalla ollaan. Ihan lopussa piti kääntyä vähän helpommasta maastonkohdasta totaaliseen ryteikköön ja siinä laki vähän empi ja ilmeisesti yritti etsiä vaihtoehtoista reittiä, sitten se kuitenkin sukelsi kasvillisuuden ja kaatuneiden vesakoiden sekaan... ja minä perässä. Olin muuten onnellinen kun tulimme viimeiseksi tietämälleni esineelle :)

Tätä kirjoittaessa kolme päivää myöhemmin oikea nilkkani on edelleen turvoksissa ja molemmat jalat aristavat kun jalkapöytää yrittää taivuttaa ylöspäin. Mutta viis siitä, pääasia on että koira osaa jäljestää :)