Eilinen treenausyritys omassa pihassa meni ihan totaalisesti käsille kun Timppa lähti mönkijällä. Laki veti ihan hulluna sen perään ja vaikka sain sen muutamia kertoja sivulle ihan nätisti, paras palkka olisi sille nyt ollut saada juosta miljoonaa se mönkijä kiinni. Ei siitä sitten sen enempää.

Tänään Laukaanhovilla oli toinen ääni kellossa. Penikka teki keskittyneesti hommia. Aluksi noutoa ohjatun noudon kapulalla: pelkkiä maasta nostoja ja pari heittoa. Hyvin sujui. Luovutusasentoon täytyy nyt alkaa kiinnittää huomiota, Laki jää liian kauas.

Seuraamista. Käännökset ja nopeuden muutokset sujuivat tänään ongelmitta, jopa täyskäännös vasemmalle! Sensijaan itse seuraamisessa oli pientä sivuttaisväljyyttä liikkeessä, pysäytyksessä Laki itse korjasi paikkansa.

Maahanmenoja. Tänään ei enää tarvittu käsiapua maahanmenoon. Palkkasin pääasiassa nopeasti, mutta myös muutaman viiveellä. Laki malttaa rauhassa odottaa palkkaa mutta ei kestä sitä että minä liikun. Yritin myös käskyttää maahan itse samalla liikkuen, mutta Laki tahtoo sitten ryömiä eteenpäin. Tämä kuitenkin on seuraava opeteltava vaihe.

Istumista paikalla. Kävin n. 5 kertaa välipalkkaamassa ja siirryin sitten muutaman metrin päähän. Kolme sarjaa. Muuten pysyi hyvin mutta yhden kerran menin varmaankin liian kauas - Laki nousi.

Ruutua lopuksi, elikkä kosketusalustatreeni ruudussa. Ensi-ihmettelyn jälkeen Laki muisti mikä oli homman nimi ja teki innokkaasti, välimatkaa pidennettiin pikkuisen joka toistolla ehkä n. 15 metriin.

Lampaanhäntäleikkiä vielä pikkuisen: Laki tuli häntään kiinni jo kun olin vielä puoliksi autossa hakemassa sitä. Vähäsen vedettiin ja annoin lakin sitten voittaa. Se jopa kantoi häntää hetkisen!