Collieleiri Oikarissa. Hakukouluttajanamme Lea Kilpeläinen. Aluksi käytiin läpi koirien ongelmia, ja minähän mainitsin Lakin hallitaongelmat sekä sitten etsimään kieltäytymisen jos hallitaan likkaa. Ihan ensiksi päätettiin pureutua keskilinjakäyttäytymiseen. Keskilinjalle tullaan seurauttamalla, ennen lähetystä vaadin perusasennon ja tällä logiikalla päätin myös lähettää istuvasta asennosta vaikkakaan se ei ole mun suosikkijuttu tässä asiassa, mutta ainakin se on koiralle selkeää ja mun on helppo huomata jos se yrittää vaikkapa varastaa. Maalimieheltä sitten otan koiran palkkauksen jälkeen seuraamaan ja seuruutan keskilinjalle uuteen lähetyspaikkaan.

Ja tässähän koettiin sitten kokonaisvaltainen muutos koiran työskentelyssä. Se kuunteli, odotti lähetyskäskyjä, teki selkeitä (riittävän) suoria ja syviä pistoja, ja pisteenä i:n päälle se myös löysi ja ilmaisi maalimiehet! Kolme ukkoa otettiin.

Ennen ensimmäistä pistoa Lea haukutti Lakia keskilinjalla. Hänen mukaansa haukkuvalle koiralle kannattaa aina tehdä äänenavaus ennen radalle tuloa. Sen voi tehdä itse tai pyytää jotakuta toista haukuttamaan. Hyvinhän tuo haukkui kun purkkia pidettiin näkyvissä. lean mielestä haukkuva koira kannattaa opettaakin haukkumaan nimenomaan purkkia joka sitten piukkuhiljaa häivytetään, näin vältetään se konflikti mikä tulee jos koira ei rohkenekaan haukkua vierasta maalimiestä. No Lakillahan en usko tuon olevan ongelma mutta hyvä ajatushan tuo on kuitenkin.

Treeni meni sitten tosiaan vallan hienosti, ilmaisut olivat tormakoita ja koira pysyi hanskassa. Vielä varmistelin sitä hihnalla mutta ei se kyllä oikeasti kertaakaan edes yrittänyt karata.