Jos nyt oikein laskin, niin tämä oli Lakin ensimmäinen ikinä kesäkelillä tehty metsäjälki. Vaatimattomasti aloitinkin: n. 500 metriä pitkä, kolme kulmaa ja kaksi tuntia vanha. Neljä esinettä ja jäljen nosto n. 20 metrin päästä... olisi ehken voinut tehdä vähän helpomman.

NO, jäljen nostoon Laki lähti reippaasti maata nuuskien. Nostettiin tien myötäisesti ja kerran laki meinasi ponkaista ojan yli takaisin tielle mutta käskin sen takaisin ja sen jälkeen piti opastaa sitä suoraan eteenpäin uudella käskyllä. Itse jäljen se kuitenkin poimi helposti ja lähti oikeaan suuntaan.

Jäljen päällä pysyminen oli vähän hankalaa. Jonkun verran tuulikin ja luulenn että sekin vaikutti, Lakilla ei ole sellaista kokemusta että se osaisi huomioida tuulen.  No, jälki kuitenkin ajettiin alusta loppuun ja koska neljästä esineestäkin nousi eka, toka ja vika, ei me ihan pahasti "metsässä" oltu. Muutamaan kohtaan olisn tipauttanut lihapaloja ja niitäkin huomasin Lakin matkalla popsivan. Vauhti oli melkoinen ja parissa kohtaa jouduin vaan pysäyttämään koiran liinasta että pääsin itse jonkun kaatuneen rungon yli. Polun ylitys ei ollut ongelma.

Esineinä oli ekaksi makupalapussukka josta varmaan lihan haju tuli läpi. Tokana oli sellainen minipatukka jossa siis ei makupalaa eikä edes sellaisen hajua. Tämänkin Laki silti ilmaisi hyvin, mutta sitten siinä oli joko kimalainen tai muurahaisia koskapa Lki pakitti äkkiä patukan luota pois ravistellen kuonoaan ja haukkuen. Otin itse patukan ja annoin lakin pitää sitä suussa samalla kehuen. Kolmantena oli kiinnioleva kissanruokafoolio, tällainen ei varmaan kauheasti haise ja Laki on varmaan mennyt sen vierestä ohi. Neljäs esine olikin sitten makupalapurkki, tälle tultiin ihan suoraan ja iloissaan Laki läppäili purkkia kunnes ehdin kohdalle.

 Ihan olen koiraan tyytyväinen. Noin se vaan osaa vaikka sitä ei oikeastaan ole opetettu jäljestämään :D