Aholaidassa itsekseen. Kenttä oli jokseenkin märkä ja mutainen, lisäksi taivaaltakin saattoi sataa jotain. Eikä ollut hurraamista koirankaan työskentelyssä.

Ihan aluksi kokeilin ruutua ilman läppäisyalustaa. No kyllähän Laki hahmotti ruutumerkit, mutta kun alustaa ei ollut se joko yritti läppäistä kulmamerkkejä tai sitten tehdä "kierrä" etumerkille. Kävin piirtämässä ruudun keskelle ruksin mutta ei laki oikein hokassuut tätä. Lopetin muutaman "sinnepäin"-yrityksen jälkeen, ehkä sille kannattaa vaan käyttää sitä alustaa, ja vaikka pikkuhiljaa vaihtaa se ruksiin hiekassa.

Seuraaminen oli epäselvää ja istumiset vajaita.

Noutoa muutama toisto makupalapurkin kanssa, ei näihinkään oikein puhtia löytynyt.

Lopuksi hyppyytin metristä ja kiipeilytin A:ta, kyllähän se menee kun käskee mutta joka kerta ponnasi hypystä. Eikä leikkikään maistunut vaikka kuinka koitin ensin piilotella lelua - eli se edelliskertainen onnistuminen johtui vain siitä että koira oli jo valmiiksi paremmassa vireessä.