JATtilassa. Muutama muu treenaaja oli myös paikalla, hyvä hyvä, saimme häiriötä! 

Seuraamista vain kaksi pientä pätkää ja kun kontakti pysyi (ensin ei meinannut pysyä, siitä moitteita), hyvä palkka ja vapautus.

Liikkeestä seisomista edestakas kävelyä n. 6 kertaa. Muutaman kerran ihan jopa kurkotti minua kohti kun palasin mutta muutaman kerran taas myös luimisteli. Ei kuitenkaan liikkunut.

Luoksetulon stoppi lyhyeltä matkalta ja kunnon hetsaus ensin takapalkalle. Oli hyvä!

Sitten paikkamakuuta kaverin kanssa, menimme näkösuojaan ja olimme siellä tovin, kelloa ei tullut vilkuiltua. Joku koira piipitti, saattoi olla viereiseltä kentältäkin. Kun mentiin takaisin, Laki kuitenkin vinkui ihan hiljaa, en sitten palkannut siihen sitä vaan otin ensin perusasentoon. Tämän jälkeen mega kehut ja palkat.

Koko treenistä - ja liikkeiden väleistä myös - jäi vähän sellainen hermostunut mielikuva. Ihan hyvä ettei menty sinne eiliseen tokoon, ei olisi ykköstä tosiaankaan tullut. Kunpa nyt vaan saataisiin näitä häiriötreenejä paljon paljon ja myös minä onnistuisin pysymään suunnitelmissa enkä alkaisi jankkaamaan turhaan. Laki kyllä osaa kun se vaan pysyy rauhallisena.