Maanantai-aamuna Laki oli jälleen kolmijalkainen. Aivan samalla tavalla kuin silloin n. kuukausi sitten, nytkään se ei edes laittanut tuota oikeaa takajalkaa maahan. Varpaita kopeloidessa tuli murinaa ja hammasta. Annoin sille Rimadylin, viimeksihän se meni yhdellä tabulla ohi, vaan nyt ei mennyt. Tiistaina sitten eläinlääkäriin.

Jalka kuvattiin ja koplattiin, mutta mitään "vikaa" siitä ei löytynyt. Paitsi että se oli kipeä. Varvas oli silminnähden turvoksissa ja tulehtuneen näköinen vaikka siinä ei haavaa ollutkaan, niinpä päätettiin hoitaa antibiootilla. Eläinlääkäri kyllä ihmetteli kovasti kun kerroin siitä aikaisemmasta yhden päivän kipuilusta. Nyt ainakin katsotaan miten antibiootti vaikuttaa, samalla pidetään koiraa levossa (niin, mitenköhän?). Tokihan oli hyvä ettei mitään murtumaa löytynyt, Lakin menovauhdilla sellainen ei paranisi varmaankaan ikinä...

Samalla kun Laki oli unten mailla, venytettiin se lonkka- ja kyynärkuvia varten. Lonkat näyttivät erittäin siisteiltä, samaten kyynärät, joskin toisen kyynärkuvan olisi mielestäni saanut ottaa uusiksi sillä jalka oli niin voimakkaasti koukussa että kyynär- ja olkavarren luut menivät vähän päällekkäin. Lääkärien mielestä siistit nivelpinnat kuitenkin näkyivät riittävän hyvin. Nyt voidaan sitten jännittää Kennelliiton lottoarvontaa :D

Rauhoituksen vuoksi messarin näyttely nyt kuitenkin pitää jättää väliin vaikka jalka paranisi. No, pääsenpähän itse viettämään rentoa päivää :)